Kasvatus
Tavoitteenamme täällä Rehjaniemessä on kasvattaa mahdollisimman hyväsukuisia ja terveitä varsoja hyväsukuisista ja startanneista vanhemmista. Meille on tärkeää, että varsa on tarkoin harkittu ja toivottu. Kasvatit myydään pääasiassa ravikoteihin, mutta joskus saatamme tehdä myös poikkeuksia eli kysyä kannattaa aina. Kasvattimme tunnistaa etuliitteestä Rehjan (suomenhevoset) sekä takaliitteistä Spit (lämminveriset) ja Rehja (kylmäveriset). Lisäksi Rehjaniemessä on vuodesta 2021 alkaen ollut kaksi kasvatuslinjaa, suomenhevosten Projekti Aatelinen ja lämminveristen Projekti Valeria.
Emme omaa mitään varsinaisia myyntiehtoja kasvattiemme kohdalla. Ainoat ehdot ovat, että Rehjaniemi merkitään asianmukaisesti kasvattajaksi ja kasvattajaliitteitä ei jätetä pois. Kasvatti ei myöskään saisi mieluusti kadota, sillä sivujen tallentaminen esimerkiksi Wayback Machineen on hyvinkin helppoa.
Kasvatit voi rekisteröidä VRL:n rekisteriin. Tällöin täytetään kasvattajaliite (Rehjan / Spit / Rehja), kasvattajaksi merkitään REHJ2267 ja syntymämaaksi laitetaan Suomi.
Tilausvarsoja saa vapaasti kysellä Keskustassa yksityisviestillä tai sähköpostitse vrtmiljuska @ hotmail.com.

KASVATIT 2020 (5 suomenhevosvarsaa, 3 lämminverivarsaa [2 amerikkalaista, 1 amerikkalais-ranskalainen])
s. 17.04.2020 sh-t. Rehjan Riivattu (i. Ruskon Riiviö // e. Koistilan Hallava), om. Regelbunden (ratsu, KTK-II KEV-II SV-II SLA-III)
s. 02.08.2020 lv-o. Universane Spit (i. Gerhard Duán // e. OR'Britannic Desire), om. Rehjaniemi
s. 08.08.2020 sh-o. Rehjan Vellova (i. Ruskon Villitys // e. Koistilan Hallava), om. Rehjaniemi
s. 01.09.2020 sh-o. Rehjan Kauhukuva (i. Savun Carmiva // e. Purnin Rakkaustarina), om. Rehjaniemi
s. 01.09.2020 sh-t. Rehjan Hilleri (i. Snillin Jopojantteri // e. Koistilan Hallava), om. Rehjaniemi (KTK-II)
s. 06.11.2020 lv-o. Black Out Spit (i. Sunburned Shav // e. OR'Britannic Desire), om. Rjazán Trotters
s. 10.11.2020 sh-t. Rehjan Tähtihellä (i. Duanin Johtotähti // e. Pompeji Lemmetär), om. Burnout Stable
s. 11.12.2020 lv-t. Snow Game Spit (i. Big Game Foxy // e. OR'Britannic Desire), om. Rehjaniemi
KASVATIT 2021 (6 suomenhevosvarsaa, 7 lämminverivarsaa [5 amerikkalaista, 1 amerikkalais-ranskalainen, 1 ranskalainen])
s. 06.01.2021 sh-o. Rehjan Haaveissa (i. O.R. Hallan Utukuva // e. Tuiskulan Helmiisa), om. Kastehelmen Talli (RV-I SV-III)
s. 28.02.2021 sh-o. Rehjan Esko (i. Iki-Asko // e. Tuiskulan Helmiisa), om. Rehjaniemi
s. 01.03.2021 lv-o. Mind Game Spit (i. Big Game Foxy // e. Radical In Your Mind), om. Lily's Trotters (RV-I)
s. 13.03.2021 sh-o. Rehjan Kaljuuna (i. Jojon Nova // e. Kelmeriina), om. Rehjaniemi
s. 15.03.2021 lv-o. Otoko Spit (i. Sølv's Totoro // e. Golden Silhouette Pomp), om. Rehjaniemi
s. 30.04.2021 sh-t. Rehjan Jujuisa (i. Valtarian Pikkujuttu // e. Tuiskulan Helmiisa), om. Rehjaniemi
s. 01.05.2021 sh-t. Rehjan Turnipsi (i. Radikalin Tuliraketti // e. O.R. Seireeni), om. Kuuvuori (ratsu)
s. 13.05.2021 lv-t. Worth It Spit (i. Advocate Majority // e. Crazy But Worthy), om. Radical Trotters
s. 14.05.2021 lv-t. Reginé de la Spit (i. Psychédelic Rus // e. Rosa Dumalis), om. Unia Trotters
s. 17.05.2021 sh-o. Rehjan Kriminaali (i. Sävelen Felix // e. Kelmeriina), om. Unia Trotters
s. 30.06.2021 lv-t. Chagrin Spit (i. Icaros Hope // e. Crazy But Worthy), om. Rehjaniemi
s. 22.07.2021 lv-t. Creator Spit (i. French Artist // e. Golden Silhouette Pomp), om. Rehjaniemi
s. 22.07.2021 lv-t. Wizard Spit (i. Juggler // e. Crazy But Worthy), om. Rehjaniemi
KASVATIT 2022 (2 suomenhevosvarsaa, 2 lämminverivarsaa [2 amerikkalais-ranskalaista])
s. 20.05.2022 lv-o. Karate Spit (i. Black Out Spit // e. Inside Snilli), om. Burnout Stable
s. 20.05.2022 lv-o. Designer Spit (i. François Ach // e. Polaris Ach), om. Burnout Stable
s. 20.05.2022 sh-t. Rehjan Veijariina (i. Drotsibojonsson // e. Kelmeriina), om. Burnout Stable
s. 25.05.2022 sh-o. Rehjan Alarik (i. EP Valon Poika // e. Repolan Pikku-Tähti), om. Burnout Stable

Kuvat: Vapaasti by AK